Viimeiset hyvästit Vexi Salmelle

Kotimainen musiikkibisnes heräsi syyskuun alussa suru-uutiseen, kun sanoittaja, tuottaja ja taiteilija Veikko “Vexi” Salmen kuolemasta ilmoitettiin sosiaalisessa mediassa ja uutisissa. Salmi menehtyi 77-vuotiaana Helsingin Terhokodissa vaikeaan sairauteen.

Taiteilijasielu, vaikuttaja ja oman tiensä kulkija

Vexi Salmi syntyi vuonna 1942 Hämeenlinnassa ja kohosi uransa aikana yhdeksi Suomen tunnetuimmista ja rakastetuimmista sanoittajista. Arvioiden mukaan hän ehti sanoittaa uransa aikana useita tuhansia lauluja, joista monet pääsivät myös levytykseen. Salmi julkaisi sanoituksia sekä omalla nimellään, mutta käytti usein myös salanimiä, joita kertyi vuosien varrella useita.

Salmi tuli nopeasti tunnetuksi ahkerana sanoittajana, joka korosti omaa työläistaustaansa. Lisäksi hän toimi tuottajana ja managerina. Salmen uran merkittävin luomus lienee Irwin Goodman, jonka kautta Salmi otti paikkansa kotimaisessa musiikkibisneksessä.

Salmen sävelmien sanoitukset herättivät tuolloin runsaasti polemiikkia, mutta tämä ei miehen uraa hidastanut, sillä Goodmanin kautta Salmi alkoi tehdä sanoituksia monille muille artisteille ja 1970-luvun aikana miehen taskuun osui kymmeniä uusia hittejä, jotka valtasivat radioiden kanavat.

Salmi perusti myös 1970-luvun loppupuolella oman levy-yhtiön, joka menestyi aluksi erityisesti Kirkan ansiosta, jonka Salmi oli onnistunut saamaan leipiinsä. 1990-luvun puolivälissä levy-yhtiö kuitenkin ajautui konkurssiin, mutta Salmi itse jatkoi ahkerasti musiikin parissa.

Salmen sanoitukset heijastivat paljon tavallisen tallaajan maailmaa ja monet kuuntelijat pystyivät samaistumaan niihin. Lisäksi Salmi paiskoi alati töitä uudistaakseen suomalaista iskelmäperinnettä, josta hänet tunnetaan myös suuresti.

Kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan ei näkynyt pelkästään miehen sanoituksissa, sillä Salmi kirjoitti paljon tekstejä myös muualle kuin musiikkibisnekseen. Hänen teksteihin pystyi törmäämään aika ajoin niin Apu-lehdessä kuin Iltalehdessä. Lisäksi Salmi kirjoitti ja julkaisi runoja, romaaneja ja jopa lastenkirjoja. Taiteilijasielun omaan elämään pääsee myös tutustumaan miehen kirjoittamassa kaksiosaisessa Rinkelikadun pojat -teoksessa.

Vuonna 2001 ohjaaja Timo Koivusalo ohjasi Irwin Goodmanista ja Vexi Salmesta kertovan elokuvan nimeltään Rentun Ruusu, joka sai ensi-iltansa 12. tammikuuta. Salmea elokuvassa näytteli Ilkka Koivula ja Goodmania Martti Suosalo. Rentun ruusu oli julkaisuvuonnaan Suomen katsotuin kotimainen elokuva ja se sai menestyksestään myös Jussi-palkinnon. Rentun ruusua pidetään myös ohjaaja Koivusalon menestyksekkäimpänä elokuvana.